1908.
URMAS, Mervien johtaja
ORPA, hänen äitinsä
HELJÄ, Urmaan vaimo
MERTSI, veeni-valio
EILA, veeni-neito
URDIS, veeni-neito
SÄTENE, Urmaan orjatar
TAAKANKANTAJA
ROUKA, mervi-vanhin
HALLO, mervi-vanhin
HORMA, mervi-vanhin
HÄMERI, mervi-vanhin
KOVAS, mervi
KURKIA, mervi
HORHOJA, mervi
TAARO, mervi
LYYLY, mervi
IMARI, mervi
TOSISININEN
FLÖIDE, veeni-runoniekka
TIETÄJÄ
PUISMA, nuori mervi
RIPSÄ, mervi-neito
ILVI, mervi-neito
VUORI-MERVI
LAAKSO-MERVI
VANHA MERVI
NIITTY-MERVI
VANHIMMAINEN
VANHA UKKO
VIERASMAJAN ISÄNTÄ
VIERASMAJAN EMÄNTÄ
VEITAAN SANANTUOJA
JOLMA, orja
JÖNKÄ, orja
UVAS, orja
VERONHALTIJA
KAKSI MUUKALAISTA
KAKSI TORVIMIESTÄ
VEENI-VALLAKSIA
VEENEJÄ
MERVEJÄ
KIIRIKKA-POIKIA
NUORUKAISIA
NEITOJA
TIETÄJIÄ
ORJIA
KANSAA
_Kansan kokoontumispaikka Mervian valta-uhrilehdossa Laakso-Merviassa. Lehtoalanne, jonka oikealla reunalla on suurehko kivi, sen juuressa lähde ja takana puistikkoa—vasemmalla liepeellä kunnas, jolla kasvaa tammia, tuomia ja pihlajoita. Taustalla maankenkä kohoaa loivaksi mäenrinteeksi punervankeltaisine petäjineen ja solakoine kuusineen. Rinteen molemmitse sivuitse johtaa tiet, jotka yhtyvät lehdossa ja jatkuvat leveämpänä valtatienä etualan läpi vasemmalle. Siellä, kunnaan takana, on uhrilehto ja käräjämäki. Vasemmalla etualalla pieniä kiemurtelevia lehtopolkuja.
On kevät. Puut keinuvat hiljaisessa tuulenvireessä, tuomet ja pihlajat ovat valkosissaan.
Lehdossa vallitsee hiljaisuus. Sitten ääniä, huudahduksia ja iskujen mäjähdyksiä vasemmanpuoleisella tiellä. Tietä pitkin vierii lehtoon vinhasti visainen kiirikka. Sen jälessä juoksee neljä 16-17 vuoden ikäistä nuorukaista, päähineettömin päin, liehuvin hiuksin, kurikat kädessä. Muuan on täysikuntoisen miehen puvussa, toisilla vain lähelle polvia ulottuva paidantapainen mekko—vyö uumenilla, rinnukset avoinna. Juoksua, huutoja: Ohi vilahti! Iskekää, iskekää!
Saavat kiirikan pysäytetyksi teiden yhtymäkohdassa. Mäen laella näkyy toisen joukon päät._
ENSIM. POIKA
Oli se hiidenmoinen huipaus!
TOINEN
Myötä-maa.
KOLMAS
Nyt pane suuruksenvoimaa heittoosi, Jorri!
JORRI Heiluttelee kiirikkaa: Panenpa, taatto avita, yhdeksän miehen voimat! Viskaa: Niin lentää kuin siipiorava!
TOINEN POIKA
Kuin ulvova susi—se oli heitto!
Mäen takaa kuuluu kova mäjähdys, kiirikka lentää ilmassa takaisin ja putoaa rinteen kohdalle tielle.
MÄELLÄ Kuulitteko? Metsä kimahti kun iskin! Juoksevat kiirikan luo: Niin mervit huhkivat! Veenit järveen! Ei armoa yhtään!
LEHDOSSA
Tuosta kivestä otamme vastuksen! Juoksevat alaspäin.
MÄELLÄ Kiirikanheittäjä: Veenit järveen! Alta lutoa, päältä putoaa! Nyt varokaa kinttujanne! Kuuristuu viskatakseen.
TORVIMIES Juoksee toverinsa kera alhaalta uhrilehdosta, kohottaa molemmat kätensä: Seis, tulimaisen vekarat! Vai kiirikkatalkoolla pyhään juhlapuistoon, juukelit! Kyllä minä opetan! Pojat keskeyttävät kiirikanlyönnin ja kokoontuvat tienristeykseen.
Kurikat pois, kurikat pois, taikka lempo perii! Pojat heittävät kurikat puitten väliin.
Ja minkäs olette näköisiä, kaskitontut? Tukka torholla, sarvet otsassa, mustat vaot poskilla—ne on juhlaväkeä!
TOINEN TORVIMIES
Ja paljain kintuin kuin karvakoipiset kyöpelit!
MUUAN POIKA
Jorrilla ei ole vielä housuja!
TOINEN
Eikä minulla.
KOLMAS
Eikä minulla.
JORRI Mutta voimaa on että hartioita pakottaa! Sylkäsee kouraansa: Tules, mies, painimaan!
ENSIM. TORVIMIES Kyllä sinut painitan! Pojat syöksähtävät pakoon. No, no… Mutta lähteelle naamanne pesemään, mustat kyöpelit! Ja sitten syrjään, kun ihmiset tulevat. Menevät kiireesti taustarinnettä kohti.
Juhlan jälkeen jatkamme!
TOINEN POIKA
Ja housut pois joka mies että välähtää! Menevät lähteelle päin.
TORVIMIEHET _Ovat nousseet rinteen laelle. He kääntyvät toinen itään, toinen länteen, kohottavat torvensa ja puhaltavat kaksijaksoisen toitauksen. Hiljaisuus.
Sitten kuuluu jalankapsetta ja puheensorinaa—kumpaisellakin tiellä näkyy ryhmä lehtoon laskeutuvia mervejä_.
[Miehillä on leveäreunuksiset liinamekot, lyhytvartiset paulakurpposet, valtoimilla hiuksilla matala, pyöreähkö lakki. Vyössä veitsi, tulustuhnio ja tulirauta. Naisilla liivi, naineilla naisilla lyhyt hihallinen vaippa. Tytöillä on tukka valtoimena tai leteillä, naineilla naisilla sykeröllä, hunnulla peitetty—kaulassa helmi- tai helynauhat. Olkasolkien vitjoissa tai vyössä riippuu kampa, pienet keritsimet, neulakotelo ja veitsi. Reunustuksissa, pauloissa, nauhoissa y.m. sininen väri vallitsevana.]
LAAKSO-MERVI Vasemmaisessa ryhmässä katselee oikealta tulevia vuori-mervejä, pysähtyy: Kas!? Heilauttaa iloisesti kättään: Hei!
VUORI-MERVI Tuntee: Hei hei!
LAAKSO-MERVI
Mistäs nyt tuulee, kun vuorikauriita laaksossa näkee?
VUORI-MERVI Hilpeästi: Ka, vuorilta tuulee, vuorilta!—Terve kättä! Kattelevat, käyvät yhdessä alaspäin.
LAAKSO-MERVI
Ja mitäs vuorille?
VUORI-MERVI Synkistyen: Harmaata! Rajariitaa ja veripäistä painia metsä-mervien kanssa, karhunmörinää, kaskensauhua—sylkäsee—ja kaarnanmaku aina suussa!
LAAKSO-MERVI Huokaa: Jumalat eivät totisesti suoneet meille lihavata asuinsijaa.
VUORI-MERVI Jumalainko syy vai ihmisten. Kaikki nousee ja paisuu kuin sienet sateella, mervan suku yksin kasvaa alaspäin kuin jäärän häntä.
LAAKSO-MERVI
No no, tokko alaspäinkään!
VUORI-MERVI
Alaspäin. Niin koikumme kuin nälkäiset kaarneenpojat suon ympärillä.
Mutta ne teidän keltaiset kotikärppänne—ne lihoovat ja pesivät joka
loukkoon.
TOINEN LAAKSO-MERVI Nauraen: Onpa, lempo vie, pihkanmakua puheessasi! Ei ymmärrä laakson mies tuollaista.
VUORI-MERVI Pysähtyy, tuikeasti: Ei ymmärrä? Niin, sen olen kyllä matkallani havainnut. Osottaa erästä ohikulkevaa veeniryhmää: Täällä Kreekan silkit huiskaa ja Aravian helmet paistaa, täällä ylpeä hymy huulilla heiskataan. Millä heiskataan? Meidän taljoillamme, sarvillamme ja linnuillamme, meidän kaskiemme ydelmällä! Lähtevät eteenpäin: Ja mitä me täällä juhlilla? Torkkuvaa karhuvaakunaamme näyttämässä, että sokeakin näkisi kuinka mervankarhu nukkuu! Jumalat varjelkoot kaarnanmaun nousemasta kesken juhlan suuhuni, silloin en——_Katoavat oikealle puiden väliin—teiden risteyksestä kuuluu naurua.
Kansaa on yhä karttunut. Muuan ryhmä veeni-vallaksia hitain, rauhallisin askelin._
[Puku samantapainen kuin merveilläkin, mutta paljoa loistavampi, jopa hopealla ja kullalla kirjailtu. Useilla miehillä hopeavartainen tai metallikiskoinen kaularengas, naisilla samoin tai helminauha. Naisilla sitäpaitsi rannerenkaat, eräillä kultaiset tai hopeaiset ohimorenkaat, hameiden helmuksissa pieniä kellohelyjä, runsaasti vitjoja y.m. koristeita. Somisteissa y.m. päävärinä keltainen.]
ENSIM. VEENI Nauraa ylhäistä, hillittyä naurua: Hah-hah-hah-hah-hah-hah! Etelän vesiltä, valtakansojen vilinästä tänne kotoisten kaskinärhiemme ja suokurppiemme juhlaan … hah-hah-hah. Katsellaksemme kuinka he kerta vuodessa tuulettavat noita isiltä perimiään mekkoja ja sinisiä hetaleitaan—hah-hah-hah!
TOINEN VEENI Naurahtaen: Eipä hullummasti! Mutta yksi asia, hyvät ystävät, meidän on aina myöntäminen. Pysähtyy, osottaa eräitä ohikulkevia mervejä: Katsokaas noita hartioita, tuonkin äijän-karilaan ja tuon toisen! Niillä totisesti on oma tehtävänsä tässä maassa.
ENSIM. VEENI Niin, no niin. Mutta nämä yhteiset juhlat ja narrinkulkueet! Kevätuhrin voisi yhtä hyvin toimittaa paikallisissa lehdoissa ja vaalin toimittavat joka tapauksessa vanhimmat.—Vaikka se nyt on samantekevä!
KOLMAS VEENI Minustakin … jotain hupia heilläkin pitää olla. Kun lapsi on tyytyväinen lastu kädessä, älä virka mitään—voisihan se potkiakin.
ENSIM. VEENI Nekö potkia, hah-hah-haa! Silloin ne varmaan potkivat toisiaan; hah-hah-haa!
TOISET
Hah-hah-hah-haa! Häipyvät vasemmalle uhrilehtoon menevälle tielle.
Muuan mervi-ryhmä, innokkaasti keskustellen etualan poikki oikealle.
VANHA MERVI Nilkuttaa kainalosauvan varassa: Miehestä se riippuu, veljet! Kansa on kuin seisova vesi, jonka pinnalle pitkällä tyynellä jopa nousee haiseva keltainen kanajas. Mutta annas tulee tuulispää—pois on kanajas, vedet kuohussa pohjia myöten. Sellainen on mies, kansan tuulispää!
TOINEN MERVI
Sepä! Ei ole miestä—koko mervan suvun seitsemässä heimossa!
KOLMAS Vilkkaasti: Mitäs, miehet, Kiirosta arvelette?
TOINEN
Ajattele vanhaa kantoa!
VANHA MERVI Ei se ajattelemalla löydy, veljet. Se on syntymästä ja iskee kuin haukka, kun hetkensä tulee. Kuka tietää—vaikka vielä tänään ilmestyisi!
TOINEN MERVI
Uhrilehdossa…?
VANHA MERVI Loukas, joka liittualaiset löi ja sukumme nosti, lähti uhrilehdosta—niin on isäni kertonut.
TOINEN MERVI
Se oli Loukas! Kaski ei kasva kahta samallaista viljaa.
VANHA MERVI Turhaa aprikoimme—kun hetki tulee, se ilmestyy! Ja sinnes minä äijän-käkkyrä elän—elän ukko-avita kuin kuiva oravannahka orrella ja nilkutan tänne jok'ainoa——Torventoitaus.
Torvimiehet rinteen laella soittavat lehtoon päin kääntyneinä ilmotustoitauksen. Kansa pysähtyy.
ENSIM. TORVIMIES
Veenien seppelpäät, nuorukaiset ja neidot saapuvat!
Kansa kokoontuu kiireisesti lehdon liepeille.
JOKU JOUKOSTA
Kuka vaakunankantajana, airut?
ENSIM. TORVIMIES
Mertsi vaakunankantajana!
Joukosta huudahduksia: Mertsi? Fylkken Mertsi! Puheensorinaa.
Oikeanpuoleiselta tieltä kuuluu rivakkaa, nopeatahtista astuntaa. Näkyviin sukeltautuu veeni-nuoriso, etunenässä tummakutrinen Mertsi-valio, kantaen varren nenään köynnöksistä punottua, keltaisin nauhoin somistettua veenien vaakunaa, joka esittää ilvestä. Tulijat astuvat 4-henkisissä riveissä, joka toinen nuorukaisia, joka toinen neitoja. Useiden hiuksia kiertää keltaisista kukista solmittu seppel. He tulevat iloisesti huudahtellen ja pysähtyvät tienristeykseen oikealle, jääden hilpeästi puhellen odottamaan.
MUUAN MERVI Vastapäätä veeni-nuorisoa tovereilleen: Missä viipynevät meidän nuoret?
MUUAN VEENI-NUORUKAINEN Murtaen: Minkä sille mahtaa, ystävä, jos viivähtää puuropurtilon ääressä! Naurua veenien joukossa.
MERVI Astuu kiivaasti puoleen: Mitä…? Mitä sanoit?
VEENI-NUORUKAINEN Ei mitään, ystävä kulta.. Puuro on hyvä ruoka, vallan hyvä! Osa veeni-nuorisoa tirskahtaa hillittyyn nauruun.
MERTSI Kääntyy päin: Veenit!
Torventoitaus rinteeltä.
TOINEN TORVIMIES
Mervien seppelpäät, nuorukaiset ja neidot saapuvat!
VEENI-NUORUKAINEN
Nyt saamme piimää päälle! Naurunpyrskähdys.
JOKU MERVI
Ken karhuvaakunan varressa, torvimies?
TOINEN TORVIMIES
Ken…? Katselee tietä pitkin: Urmas karhuvaakunan varressa!
_Vasemmaiselta tieltä kuuluu harvatahtista astuntaa ja keinuvaa verkkaista laulua. Joukon etupäässä kulkee Urmas, kantaen mervien karhuvaakunaa, jossa liehuu sinisiä nauhoja. Tytöt oikealla 2-henkisenä pitkänärivinä, nuorukaiset rinnalla vasemmalla. Useilla sinikukkainen seppel.
Tytöt: Joutsen, joutsen, joutsenelintu,
Pojat: allipa alliinpoika!
Joutsenlintu jokea soutaa,
aalloilla allinpoika.
Joutsenlintu valkea lintu,
allipa aallonkarva.
Joutsen, joutsen salmelle saapi,
allipa ruovon rintaan.
Pysähtyvät vasemmalle, veeni-nuorisoa vastapäätä. Mertsi ja Urmas astuvat keskelle._
MERTSI Tervehtii vaakunalla: Veenien ilves tervehtii mervien karhua! Niinkuin kevättaivas on tummia hattaroita paitsi, niin olkoon elämämme, Valdun harjanteilta aina Peipen rannoille! Terve!
VEENI-NUORISO
Terve!
VEENI-KANSA
Terve!
URMAS Mervian uudeksi onneksi kohotan mervien karhun! Värähtäen: Ehompi entistään olkoon elämämme, ei niinkuin isännän ja orjan, käskijän ja käskettävän, vaan niinkuin kahden vapaan liittoveljen. Mitä tänään on vajaa, se huomenna täyttyköön—sen jumalat meille suokoot! Terve!
MERVI-NUORISO JA MERVI-KANSA
Terve!
_Mertsi ja Urmas vaihtavat vaakunoita ja vievät ne yhdessä lähdekivelle, jota vasten asettavat ne vastakkain. Kansa hajoaa vilkkaasti, paikoin kiivaasti keskustellen.
Mertsi, Urmas ja veeni-neito Eila tulevat puhellen lähteeltä._
URMAS Älä siitä enää, Mertsi! Tuskin tiesin itsekään mitä sanoin, mutta minun täytyi se sanoa.
MERTSI Tiedän, muuten et olisi sanonutkaan. Ja kukapa ei mervi-kansalle hyvää soisi—mutta sinun vertauksesi, Urmas… Pudistaa päätään.
URMAS Minun vertaukseni! Oliko se niin outo? Miettii hetkisen: Täytyykö olla mervi tuon kaiken tunteakseen? Olla nähnyt nuo äänettömät suot ja korvet, joissa suku suvun perään hiipuu yksinäisenä ja unhotettuna hautaansa? Ymmärtäisittekö paremmin erään toisen——_Häipyvät uhrilehdon tielle.
Muuan veenivallas-ryhmä tulee kiivaasti._
ENSIM. VEENI
Se oli hävytöntä! Oliko se vastaus tervehdykseen?
TOINEN VEENI
Rauhotu, ystävä! Ei kannata.
KOLMAS Varsinkaan kun nuorukainen joko tavotti poikamaista mahtipontta, taikka se oli noita tunnettuja mietelmä-käenpoikasia, joita ne niin mielellään hautovat—tunnemmehan kansan luonnonlaadun.
ENSIM. VEENI Se ei ollut sillä äänelläkään! Ja tuollaiset huuhkaimenpoikaset ovat nytistettävät heti paikkaansa. Annas tyhmän kansan kuullen——
Entinen mervi-ryhmä sauvan varassa kulkevine vanhuksineen.
VANHA MERVI
Mitäs minä sanoin: sammalen alla kytee, vedet liikahtelevat!
TOINEN MERVI
Urmaan mielessä totisesti läikähti.
VANHA MERVI Poika iski kuin vanha mies. Minne hävisi hän—kättä tahtoisin kaapaista, minä vanha tervaskanto. Kas, Kiiro! Viittaa vastaantulevalle mervi-ryhmälle: Kiiro! _Puhuvat alennetulla äänellä, vetäytyvät syrjemmälle.
Mertsi, Urmas ja Eila palaavat, kulkien lehdon poikki oikealle._
MERTSI Lämpimästi: Nyt alan ymmärtää! Pysähtyy, miettivästi: Ei toinen alla, toinen päällä, vaan rinnakkain, lomakkain kuin sormet kahdessa yhteen liittyvässä kädessä—se oli kaunis ajatus! Kuin itsekseen haaveillen: Se oli todella kaunis.. Elää tuollaiselle ajatukselle..
URMAS
Sanotko sinä, Mertsi, niin…?
MERTSI Mieleenjohtuman äkkivälke silmissä: Mutta jos se ei olekkaan niin, Urmas! Eikö voi toisinkin syntyä lujaa kokonaisuutta? Riemuisesti: Voipi, voipas! Olen katsellut, kun isäni laivoja rakennetaan. Raskas tammipölkky anturaksi alle—niin aina pannaan. Vankat tervaksiset honkalaudat pohjaksi ja laidoiksi—alle. Mutta uljas, kevyt kuusi mastoksi päälle. Valkoisin purjein, huippu korkeuksissa … se se on, joka näkyy, kulettaa, etäisille ulapoille johtaa!
URMAS Hymyillen: Mutta kumpi riistan kantaa, mihin mastot nojaavat——Torventoitaus rinteen laelta.
ENSIM. TORVIMIES
Tietäjät saapuvat, kevätuhrin hetki on tullut!
_Mertsi ja Urmas hakevat vaakunansa, kansa kokoontuu tienristeyksen molemmin puolin.
Vasemmanpuoleista tietä saapuu hitain, juhlallisin askelin 9 tietäjää. He ovat puetut pitkiin, punaisella reunustettuihin valkoisiin viittoihin, rinnassa 6-säteinen kultatähti, päässä pienet, turkiksella reunustetut lakit. Ensimäisenä kulkee tietäjäin vanhin, kantaen hopeista maljakkoa. Häntä seuraa kaksi tietäjää taluttaen keskellään valkoista uhri-orhitta. Muut jälessä parittain, eräällä pitkä veitsi, toisella kirves vyöllä, kolmannella jousi olalla.—Kansa kahden puolen tervehtii kättä sydämelle painamalla ja liittyy jatkona kulkueeksi, nuoriso vaakunoineen edellä, muut jälessä. Menevät uhrilehtoon. Lehto hetken tyhjänä.
Parvi hilpeätä mervi-nuorisoa palaa takaisin._
ENSIM. NUORUKAINEN
Mitäs me siellä—uhri on ikävä!
TOINEN NUORUK.